torstai 30. lokakuuta 2014
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Agilitystä
Ilmoitin Viivin jo aivan vauvana agilityn alkeisryhmään. Täällä päin ryhmiin on kuitenkin jonotettava ainakin vuosi, sillä alkeisryhmille ei meinaa löytyä halukkaita kouluttajia. Nyt vihdoin, yli vuoden odotuksen jälkeen, olemme päässeet mukaan agilityn maailmaan! Takana kolmet harjoitukset.
Elämäni toisissa agility-treeneissä meille opetettiin puomia. Se ei kyllä mennyt ihan putkeen, kouluttajalta nimittäin. Hän laittoi namin namialustalle puomin toiseen päähän ja käski päästää koiran juoksemaan puomia pitkin sen luo. Tuloksena esteeltä tippuivat sekä pieni pinseri että eräs sheltti ja Viivi keksi, että esteeltä kannattaa hypätä kesken pois. Kyllä, sieltä ylhäältä ja korkealta... Lähdin treeneistä kivi vatsassa ja möykky rinnassa. En halua enää. Monta keskustelua myöhemmin (sekä ryhmäläisten että muiden lajia harrastavien kanssa) sain varmistuksen sille, että kouluttaja oli lähteny liikkeelle ihan väärin. Hänelle vietiin palautetta ja itse sain paljon uusia vinkkejä puomin oikeaan treenaamiseen. Silti takaraivoon jäi kytemään pieni pelon siemen, että mitä jos jonain päivänä tässä käy vielä huonosti.
Mutta tästä lähdetään hitaasti etenemään. Ehkä jossain vaiheessa kisaamme mölleissä, ehkä virallisissa. Tärkeintä minulle kuitenkin on, että menemme Viivin ehdoilla. Tyttönen on minulle tärkeintä maailmassa! Jos jossain vaiheessa huomaan, että minä olen enemmän innoissani kuin koira, on aika lopettaa.
Viivi tykkää lajista aivan mielettömästi. Ja se on älyttömän taitava. Minä olen vielä tumpelo ohjauksessa ja hädin tuskin ymmärrän koko lajista mitään muutakaan. Tänään vietin pari tuntia seuramme järjestämissä kisoissa työntekijänä ja tunsin itseni erittäin tietämättömäksi. ("Toinen sija tuloksella viisi!" Häh? Viisi? Mitä se tarkoittaa?)
Minua kuitenkin pelottaa. Niin mukava harrastus kuin agility onkin, se on älyttömän raskasta koiralle fyysisesti. Minua pelottaa, että saan rikottua rakkaan ystäväni tällä harrastuksella. Liian monta kauhutarinaa olen kuullut.. Vaikka Viivi aksasta nauttiikin, teenkö sille karhunpalveluksen harrastamalla tätä sen kanssa?
Parhaiten vammojen syntyjä ehkäisen tietenkin huolellisilla lämmittelyillä ja jäähdyttelyillä. Treenaamme vain kerran viikossa, silloinkin maltilla, enkä suunnittele mitään SM-joukkueeseen pääsyä. Mieluusti välttelisin puomia, A:ta ja keinua kokonaan, ja rukoilen että Viivi mitataan miniksi, rajalla kun on. Medien ja maksien esteet ovat aivan liian korkeita! Minusta on hullua että koirilta (oli ne sitten minkä kokoisia vaan) vaaditaan niin korkeita hyppyjä. Miksei rima voisi olla alempana kaikille?
Tämän päivän kisoja katsellessa aloin kuitenkin tuntea valtavaa poltetta päästä itsekin kisailemaan. Miksi? Kaikilla oli niin kivaa! Kaikki tulevat juttuun keskenään ja eponnistumisille voi nauraa. Kun onnistuu, sitä juhlistetaan yhdessä kanttiini-kahveilla. Ei haittaa, vaikka suoritus menee hylätyksi, sillä tarkoitus on kuitenkin vain pitää hauskaa ja tehdä yhdessä koiran kanssa. Tai ainakin se sen tarkoituksen pitäisi olla... Agility on koiran leikkiä. Ja sellaisena se pitäisi pitää. Sellaisena, että sekä koiralla että ohjaajalla on hauskaa!
Elämäni toisissa agility-treeneissä meille opetettiin puomia. Se ei kyllä mennyt ihan putkeen, kouluttajalta nimittäin. Hän laittoi namin namialustalle puomin toiseen päähän ja käski päästää koiran juoksemaan puomia pitkin sen luo. Tuloksena esteeltä tippuivat sekä pieni pinseri että eräs sheltti ja Viivi keksi, että esteeltä kannattaa hypätä kesken pois. Kyllä, sieltä ylhäältä ja korkealta... Lähdin treeneistä kivi vatsassa ja möykky rinnassa. En halua enää. Monta keskustelua myöhemmin (sekä ryhmäläisten että muiden lajia harrastavien kanssa) sain varmistuksen sille, että kouluttaja oli lähteny liikkeelle ihan väärin. Hänelle vietiin palautetta ja itse sain paljon uusia vinkkejä puomin oikeaan treenaamiseen. Silti takaraivoon jäi kytemään pieni pelon siemen, että mitä jos jonain päivänä tässä käy vielä huonosti. |
| Ja täytyyhän agi-koiralla olla BOT! |
Mutta tästä lähdetään hitaasti etenemään. Ehkä jossain vaiheessa kisaamme mölleissä, ehkä virallisissa. Tärkeintä minulle kuitenkin on, että menemme Viivin ehdoilla. Tyttönen on minulle tärkeintä maailmassa! Jos jossain vaiheessa huomaan, että minä olen enemmän innoissani kuin koira, on aika lopettaa.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Ensimmäinen pakkasaamu
Tänään herätessäni ulkona paistoi aurinko ja nurmikko oli huurteen peitossa. Lämpömittari näytti huikeat lukemat: -7,5!! Kyllä se talvi on tuloillaan...
Mieleni perukoilla heräsi heti muisto eräästä valokuvasta, jonka nappasin vuosi sitten, 14.10.2013. Kuva on otettu vanhempieni luona Viivin ensimmäisenä pakkasaamuna. Kyllä siinä olikin pennulla ihmettelemistä!
tiistai 21. lokakuuta 2014
Toinen hyväksytty
Sunnuntaina 12.10 oli aika mitellä rally-tokossa ja hankkia toinen hyväksytty tulos alokasluokasta. Olin kuumeessa kolmatta päivää (ja aika tillintallin). Edellinen päivä oli mennyt seuramme tokokisojen kanttiinissa palellen. Sängystä ylös buranan voimalla ja haasteita kohti!
Rata oli pitkä. TOSI pitkä. Se oli ensimmäinen ajatus. Koska kilpailu järjestettiin sisätiloissa, pelkäsin, että kumimattoon tarttuneet hajut veisivät Viivin aivan mennessään. Emme ole ikinä edes treenanneet lämpimässä hallissa aiemmin...
Jouduimme odottamaan useita tunteja ennen omaa vuoroamme. Muiden koirakoiden selvittäessä rataa ilman kummallisempia haisteluita, aloin uskoa omiinkin mahdollisuuksiimme. Eiköhän me läpi päästä! Viivin mielentila oli mahtava suoritusta ajatellen.
...Ja hyvinhän se meni! Olin aivan liekeissä suorituksen jälkeen. Yhden kyltin uusimme ja spiraalissa neidin huomio karkasi hetkeksi vähän muualle, mutta muuten ajattelin ratamme olleen melko puhdas. Tärkeintä oli, että molemmat tekivät hyvällä mielellä! Odotin pistesaaliiksi vähän reilua 90:tä pistettä. Mutta toisin kävi! Lopullinen tulos olikin 78 pistettä. Liikkeessä, jossa koiran piti kiertää edestä ohjaajan taakse ja sivulle, Viivi pyörähti ylimääräisen ympyrän oman akselinsa ympäri. Tästä 10 pisteen rokotus! Lisäksi joukossa oli muutama taluttimen kiristyminen, joita en ollut itse rekisteröinyt ollenkaan. Itse huomaamistani pikkumokista pisteitä oli otettu enemmän kuin ajattelin.
Mutta niin kuin totesin, tärkeintä että suorituksesta jäi hyvä mieli ja läpi päästiin. Vielä yksi hyväksytty ja AVOssa ollaan! Ja päästään vihdoin eroon siitä hiivatin taluttimesta... Olenko ainoa, joka osaa sotkea itsensä ja koiransa siihen??!
 |
| Ratapiirros |
Jouduimme odottamaan useita tunteja ennen omaa vuoroamme. Muiden koirakoiden selvittäessä rataa ilman kummallisempia haisteluita, aloin uskoa omiinkin mahdollisuuksiimme. Eiköhän me läpi päästä! Viivin mielentila oli mahtava suoritusta ajatellen.
...Ja hyvinhän se meni! Olin aivan liekeissä suorituksen jälkeen. Yhden kyltin uusimme ja spiraalissa neidin huomio karkasi hetkeksi vähän muualle, mutta muuten ajattelin ratamme olleen melko puhdas. Tärkeintä oli, että molemmat tekivät hyvällä mielellä! Odotin pistesaaliiksi vähän reilua 90:tä pistettä. Mutta toisin kävi! Lopullinen tulos olikin 78 pistettä. Liikkeessä, jossa koiran piti kiertää edestä ohjaajan taakse ja sivulle, Viivi pyörähti ylimääräisen ympyrän oman akselinsa ympäri. Tästä 10 pisteen rokotus! Lisäksi joukossa oli muutama taluttimen kiristyminen, joita en ollut itse rekisteröinyt ollenkaan. Itse huomaamistani pikkumokista pisteitä oli otettu enemmän kuin ajattelin.
Mutta niin kuin totesin, tärkeintä että suorituksesta jäi hyvä mieli ja läpi päästiin. Vielä yksi hyväksytty ja AVOssa ollaan! Ja päästään vihdoin eroon siitä hiivatin taluttimesta... Olenko ainoa, joka osaa sotkea itsensä ja koiransa siihen??!
torstai 16. lokakuuta 2014
Ham ham, hamsuarmeija!
Innostuin käsitöistä jo ala-asteella, kun huomasin että virkkaus ja neulominen olivat "mun juttuja!" On kiva saada omilla käsillään aikaiseksi jotain oikeasti hyödyllistä, kuten vaikkapa sukkia ja lapasia. Sellaisia, joita voi ihan oikeasti käyttää ja antaa lahjaksi! Pikkuhiljaa taitojen kehittyessä voi alkaa suunnitella itse, millaisia malleja toteuttaa. Lankoja löytyy kaikenvärisiä ja paksuisia, joten vain mielikuvitus on rajana!
Pipojen, sukkien ja lapasten rinnalla aloin myös virkata amigurumeja. Ne ovat pieniä japanilais-innotteisia "maskotteja", pehmoleluja. Olen tehnyt pandoja, kissoja, koiria, ihmisiä, leivoksia ja tiesmitäkaikkea... Mutta nyt projektinani ovat jyrsijät!
Ensi lauantaina lähden kavereiden matkassa Limingalle hamsterinäyttelyyn seuralaiseksi, ja tarkoituksena olisi saada edes muutama tälläinen virkattu otus myytyä. Vielä kaksi iltaa aikaa ommella kaikille hamsteri-raukoille silmät päähän!
Pipojen, sukkien ja lapasten rinnalla aloin myös virkata amigurumeja. Ne ovat pieniä japanilais-innotteisia "maskotteja", pehmoleluja. Olen tehnyt pandoja, kissoja, koiria, ihmisiä, leivoksia ja tiesmitäkaikkea... Mutta nyt projektinani ovat jyrsijät!Ensi lauantaina lähden kavereiden matkassa Limingalle hamsterinäyttelyyn seuralaiseksi, ja tarkoituksena olisi saada edes muutama tälläinen virkattu otus myytyä. Vielä kaksi iltaa aikaa ommella kaikille hamsteri-raukoille silmät päähän!
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Sooloura
Viivi sai oman blogin! Tästä lähtien neitokaisen kuulumisia ja tekemisiä voi seurata täällä. Vanha blogi löytyy edelleen osoitteesta http://viivijataavi.blogspot.fi/ !
Kannuksen möllitoko
Osallistuimme Kannuksessa järjestettyyn möllitokoon 5. marraskuuta, takaraivossa ensimmäisestä möllitokosta saadut vinkit. Tällä kertaa olin paljon varmempi omista tekemisistäni, mutta jännitin enemmän kuin viimeksi. Jostain syystä Viivillä tuntui edellisenä päivänä olevan kaikki liikkeet hukassa, ja lopetin treenit heti alkuunsa. Turha jankkaus olisi saanut koiran pään vain sekaisin.
Tuomari ja liikkuri olivat oikein mukavia ja tunnelma muutenkin rento. Paikkamakuu meni kuitenkin välittömästi pieleen, sillä Viivi luuli liikkeen olleen luoksetulo ja pyrähti heti viereeni kentän toiselle laidalle... Ehkä vahingossa heilautin kättäni tai jotain? Kaikista muista liikkeistä saimmekin sitten oikein hyvät numerot ja pisteemme riittivät ykköstulokseen ja kolmanteen sijaan! Olin todella ylpeä! Palkintona saimme kassillisen tavaraa: ruusukkeen, koiranleluja, lakritsaa ja suklaata. Palkintojen joukossa oli myös itsetehty noutokapula, joka (harmi kyllä) on liian iso.
Opin jälleen uutta. Minun täytyy itse kävellä paljon nopeammin seuraamisissa, sillä tällä kertaa matelin todella hitaasti. Viivin mielenkiinto pysyy paremmin yllä ripeässä vauhdissa ja seuraamisesta tulee paljon nätimpää. Myös paikkamakuu menee erikoistreeniin. Tuomari antoi hyvän vinkin, jonka mukaan kannattaa treenata tokoliikkeitä jo kotonakin liikkurin kanssa: pyytää vaikka kaveria tai naapuria juttelemaan liikkeiden aikana (Viivi ja monet muut koirat säpsähtivät helposti liikkurin ohjeistaessa ohjaajaa ja meinasivat esim. mennä perusasentoon ennen ohjaajan käskyä).
Ehkä tässä uskaltaa "oikeisiin kokeisiinkin" ennen joulua. Ken tietää. Nyt täytyisi hankkia treeniliivi ja noutokapula! On se toko aika kiva laji sittenkin...
Tuomari ja liikkuri olivat oikein mukavia ja tunnelma muutenkin rento. Paikkamakuu meni kuitenkin välittömästi pieleen, sillä Viivi luuli liikkeen olleen luoksetulo ja pyrähti heti viereeni kentän toiselle laidalle... Ehkä vahingossa heilautin kättäni tai jotain? Kaikista muista liikkeistä saimmekin sitten oikein hyvät numerot ja pisteemme riittivät ykköstulokseen ja kolmanteen sijaan! Olin todella ylpeä! Palkintona saimme kassillisen tavaraa: ruusukkeen, koiranleluja, lakritsaa ja suklaata. Palkintojen joukossa oli myös itsetehty noutokapula, joka (harmi kyllä) on liian iso.
Opin jälleen uutta. Minun täytyy itse kävellä paljon nopeammin seuraamisissa, sillä tällä kertaa matelin todella hitaasti. Viivin mielenkiinto pysyy paremmin yllä ripeässä vauhdissa ja seuraamisesta tulee paljon nätimpää. Myös paikkamakuu menee erikoistreeniin. Tuomari antoi hyvän vinkin, jonka mukaan kannattaa treenata tokoliikkeitä jo kotonakin liikkurin kanssa: pyytää vaikka kaveria tai naapuria juttelemaan liikkeiden aikana (Viivi ja monet muut koirat säpsähtivät helposti liikkurin ohjeistaessa ohjaajaa ja meinasivat esim. mennä perusasentoon ennen ohjaajan käskyä).
Ehkä tässä uskaltaa "oikeisiin kokeisiinkin" ennen joulua. Ken tietää. Nyt täytyisi hankkia treeniliivi ja noutokapula! On se toko aika kiva laji sittenkin...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)