Rakas joulupukki...

 

                          Joulupukki, Korvatunturi
   Hei, Pukki! Olen ollut oikein kiltti koira... Tottelen käskyjä, olen motivoitunut oppimaan uutta, uskon kieltoja ja olen kaikin puolin oikein ihana. Turkkiakin olen alkanut kasvattaa! Hallilla haukun, jos minut jätetään yksin reunalle odottamaan, mutta toisaalta tässäkin asiassa on edistytty... Siellä on vaan niin pirun tylsä kökkiä yksin ja odottaa!
    Lupaan, että tänä vuonna en hauku sinua (niin kuin viime jouluna kävi). Olin silloin vasta pieni pentu, enkä oikein tiennyt kuka sinä olet.
    Tässä olisi kuvina pieni lista kaikenlaista kivaa, jota toivoisin tänä jouluna.
    Ps. Saisinko toivoa joululahjaksi myös jouluaattona tarjoiltavaa maksalaatikkoa? Lämpimänä ja rusinattomana, kiitos!
   Viivi
                                                                                                           
           

Viikonloppuja!

Viivi oli muutaman päivän ankaran ripulin kourissa, mutta nyt jo helpottaa. Syynä ripuliin oli vatsaan juuttunut luunpala, joka onneksi tuli oksennuksen mukana ulos...  Mutta mitä jos ei olisikaan tullut? Missä vaiheessa sitä olisi osannut hakeutua lääkäriin?

Onneksi selvisimme säikähdyksellä, ripulilla, oksentelulla, päivän paastolla ja Canikurilla. Kyllä se helpottaisi elämää, jos nämä karvakaverimme osaisivat sanoa, mikä on hätänä. Aivan uskomatonta, että koiran herkkuluusta voi irrota peukalon kokoinen luunpala!! Onko muille koskaan käynyt niin? Uskaltaa tässä syöttää enää mitään muuta kuin puuroa.. tai no, voihan siihenkin tukehtua...

Tänään seikkailimme lumihangessa koirakavereiden kera. Lumi pakkuuntuu ikävästi Viivin tassujen väliin ja tämähän on neidin mielestä kovin kiusallista... Muuten lumi olisi hänenkin mielestään oikein kiva juttu. Mutta ainakin minä nautin lumesta ja talvesta kovasti juuri nyt: paljon parempi vaihtoehto kuin kura ja pimeys!!

(c) Mari

HYVÄÄ JA NENÄKÄSTÄ VIIKONLOPPUA! (nenäpäivä... ;) )

Kynttilä pyhäinpäivänä siskon muistolle

Meitä sisaruksia pentueessa oli yhteensä seitsemän: viisi tyttöä ja kaksi poikaa. Minä olin pentu numero neljä. Sinä Sinna, hieman minua vanhempi, pentu numero kolme. Muutit uuteen kotiisi lähelle minun "mummolaani." Se oli onni! Tapasimme jo pian meidän kotiutumisiemme jälkeen kunnon painien merkeissä! Muistatko, kuinka kivaa meillä oli? Vaikka olit melkein puolet pienempi (ja kuvassa pahasti alakynnessä), olit kova vastus...

Meillä oli niin hurjan hauskaa aina, kun tapasimme. Sinä olit hurahtanut agilityyn ihan täysin. Teidän olohuoneeseenkin oli rakennettu katuharjoista ja ties mistä vempeleitä kepit. Kisoissa teit nollaratoja ja voitit kokeneemmatkin konkarit. Ja silloin kerran kun oltiin teillä kylässä, käytiin teidän agility-hallilla ja näytit kuinka hienosti rataa kuuluu mennä! Yritin myös, ja olihan se kivaa... Mutta vasta nyt olen alkanut päästä koko lajista jyvälle.

Me taidettiin olla luonteiltamme aika erilaiset. Ja eri kokoisetkin. Mutta kyllä meidät siskoksiksi ulkonäöstä tunnisti, ainakin sitten vähän vanhempana. Ei meidän tarvinnut ikinä tavatessa muistella, että kuka tuo toinen olikaan... siskohan se siinä!

Meillä oli suunnitelmia. Piti nähdä, yökyläillä. Teidän pihalle kuulemma ostettiin omat agility-esteetkin! Minun piti tulla niitä testaamaan. Olisit näyttänyt ja opettanut... Oltaisiin yhdessä juostu ja pidetty hauskaa. 

Olisitpa kertonut, että kaikki ei ollut hyvin... Jos sairautesi olisi huomattu aiemmin, ehkä sinua oltaisiin voitu auttaa ja olisit voinut elää hieman pidempään... Tiedän, että sinua ei olisi voitu parantaa. Mutta olisiko sinulle voinut antaa lisäaikaa?

Niin yllättäen se kävi, että en ehtinyt hyvästellä. Sisko-rakas, minulla on sinua ikävä.

Pakkaspäivä